Myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna Karta:
”Asiakasta on arvostettava”
Raumalainen perheyritys Hovi haluaa tarjota hotelli- ja ravintola-asiakkailleen unohtumattomia elämyksiä. Niitä syntyy hyvien unien, maittavan ruoan ja ennen kaikkea yksilöllisen palvelun ansiosta. Laadukkaaseen asiakaspalveluun uskova Hovi odottaa myös kumppaneidensa palveluilta paljon.
Rauman Hovi Oy on jo yli 30 vuoden ajan palvellut niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Hotellipalvelut ovat yrityksen kulmakivi, mutta raumalaisille Hovi on tuttu erityisesti ravintoloistaan sekä kokous- ja juhlatiloistaan.
– Hovilla on kolme hotellia Rauman keskustan tuntumassa: Kalliohovi sekä Raumanlinna ja sen yhteydessä oleva bed and breakfast -tyyppinen Linnanpiha. Lisäksi meillä on Juhlahovi- ja Johtola-tilausravintolat, kaksi työpaikkaruokalaa sekä keskustassa sijaitseva ravintola Kapteeninhuone, Hovin myynti- ja markkinointipäällikkö Hanna Karta kertoo.
– Kaikkiaan meillä on viisi juhla- ja kokoustilaa sekä kolme saunatilaa. Hovin palveluita hyödynnetään monenlaisissa tilaisuuksissa aina saunailloista isompiinkin juhliin, hän lisää.
Hovin valttikorttina ja voimavarana Karta pitää perheyrittäjyyttä, joka mahdollistaa joustavuuden.
– Joustavuus ja asiakkaiden kuunteleminen ovat tärkeitä tekijöitä hyvän asiakaskokemuksen luomisessa.
Laadukas palvelu kerää kiitosta
Hovin tavoitteena on tarjota asiakkailleen unohtumattomia elämyksiä – mutta mistä tällaiset kokemukset syntyvät?
Kartan mukaan hotelli- ja ravintola-alalla avainsanoja ovat hyvät unet ja maittava ruoka. Hotellihuoneiden sänkyihin panostetaan, ja ravintoloiden ruokalistoja vaihdetaan muutaman kerran vuodessa.
– Tarjoamme perinteisempien herkkujen lisäksi erikoisuuksia hifistelijöille. Joskus tarjolla on ollut esimerkiksi sammakonreisiä.
Merkittävimmäksi tekijäksi Karta kuitenkin nostaa laadukkaan palvelun, josta yli 60 työntekijän yritys saa eniten kiitosta.
– Asiakaspalvelu ei ole liukuhihnatyötä, vaan meille on tärkeää ottaa huomioon jokaisen asiakkaan tarpeet ja tarjota yksilöllistä palvelua. Palveluun panostetaan, ja sen laatua mitataan säännöllisesti.
Asiakkaat arvostavat saamaansa palvelua. Heiltä saatu palaute käydään Hovin henkilökunnan kanssa läpi, jotta kiitos välittyy työntekijöille asti.
– Hovin työntekijät ovat hyvin palvelualttiita, joten hyvää palvelua on helppo tarjota, Karta kiittelee.
Hyvä kumppani mahdollistaa keskittymisen olennaiseen
Laatuun panostava Hovi toivoo myös kumppaneiltaan hyvää ja nopeaa palvelua – sellaista Kartan mukaan on saatu VSP:ltä, jonka Helahoito-konsepti on ollut yrityksen käytössä noin puolentoista vuoden ajan. Kuukausimaksulla Hovi saa VSP:ltä muun muassa työasemat, IT-tukipalvelut, tietoturvan sekä Microsoft 365 -viestintäratkaisut. Lisäksi laitteisto päivitetään säännöllisesti ja VSP huolehtii vanhojen työasemien tietoturvallisesta ja ympäristöystävällisestä jälkikäsittelystä.
– Palvelussa houkuttelivat erityisesti helppous ja yksinkertaisuus: saamme kaiken tarvittavan yhdestä paikasta. Lisäksi kiinteän kuukausihinnan ansiosta kulut voi helposti ennakoida eikä laskussa ole yllätyksiä, Karta kertoo.
Hovissa VSP Helahoitoon on oltu tyytyväisiä. Palvelu säästää hovilaisten aikaa ja tuo varmuuden siitä, että työasemat toimivat ja tietoturvasta huolehditaan asianmukaisesti.
– Meidän ei tarvitse murehtia, koska IT-asiat ovat ammattilaisten käsissä. Näin meidänkin tekemisemme on ammattimaisempaa – voimme keskittyä siihen, mitä osaamme parhaiten, Karta kiteyttää.
Kartan mukaan on arvokasta, että yhteydenottoihin vastataan ja ongelmat ratkaistaan nopeasti. Hänellä itsellään on tuore kokemus VSP:n tukipalveluista: hänen työasemassaan ilmennyttä ongelmaa ratkottiin sekä etä- että lähituen avulla.
– Kaikki keinot kokeiltiin, mutta lopulta osoittautui järkevimmäksi ratkaisuksi vaihtaa työasema. Sain uuden koneen valmiiksi asennettuna ja käyttövalmiina. Kaiken kaikkiaan prosessi oli sujuva, ja sain loistavaa palvelua paikan päälle tulleelta lähituelta.
Työaseman moitteettomalla toiminnalla on iso merkitys etenkin tietotyössä. Työnteko ei katkea pitkäksi aikaa tai häiriinny väliaikaisten ratkaisujen ja lainalaitteiden vuoksi, kun ongelmat ratkotaan ja uudet laitteet toimitetaan nopeasti.
– Ilman toimivaa konetta olen kädetön enkä pysty tekemään työtäni, Karta summaa.
Karta painottaa, että laadukas palvelu on aina myös ystävällistä. On tärkeää, että yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä – asiakasta on arvostettava.
– VSP:n asiantuntijat osaavat ratkaista ongelmamme silloinkin, kun emme itse välttämättä osaa edes selittää, mikä on vialla. Yhteydenottoa ei tarvitse epäröidä, sillä asiantuntija saa soittajalle hyvän mielen ja varman olon siitä, että asia on hoidossa. Samanlaisen tunteen haluamme välittää myös omille asiakkaillemme, hän päättää.
Rauman Hovi Oy
- Vuonna 1992 perustettu perheyritys
- Rauman Vuoden yritys 2018
- Yli 60 työntekijää
- Kolme hotellia
- Yksi à la carte -ravintola, kaksi tilausravintolaa ja kaksi työpaikkaravintolaa
- Viisi juhla- ja kokoustilaa
- Kolme saunatilaa